Asuntohaku


Viimeisimmät myyntikohteet





Asunnot AlanyaAsunnot Alanya

Asunto Alanyasta | Loma asunto Alanyasta l Kiinteistöt Alanya

 

Alanyan kiinteistökaupan kasvu tänä vuonna on osoittautunut yhdeksi menestystarinaksi ulkomailta kiinteistön hankkivien parissa ja vaikuttaa sille, että se hallitsee markkinoita nyt ja lähitulevaisuudessa.

 

Esitettäessä yllä olevan kaltaisia väittämiä, yleensä se ennakoi uusien kuumien markkinoiden tuloa. Mutta Alanyasta on hyvä muistaa, että täällä asuu hyvin suuri joukko ulkosuomalaisia, ja nimenomaan tyytyväisiä ulkosuomalaisia.

Taurus vuoriston rinteiltä Välimereen ulottuvalla alueellaan Alanya on yksi parhaimmista matkailukohteista Turkissa.

Meren ympäröimän Alanyan pittoreski satama, upeat hiekkarannat, keskustan monet kaupat ja ravintolat merinäköalalla hakevat vertaistaan vain vuoristoon päin nousevan Alanyan henkeäsalpaavista maisemista.

Ei siis ole ihme, että Alanyan kiinteistöt ovat ulkomaisten ostajien keskuudessa huippusuosittuja.

Alanyan Kiinteistökauppa Pysäyttämätöntä Kansainvälisen Lentokentän Myötä

Ainoa syy miksi Alanya ei ole yltänyt loma-asuntokaupan sekä vuokrattavien sijoituskiinteistöhankintojen huipulle, on ollut kansainvälisen lentokentän puuttuminen. Lähitulevaisuudessa tilanne on muuttumassa, mikä tekee Alanyan kiinteistökaupasta erittäin mielenkiintoisen puheenaiheen.

Alanya Gazipasa lentokentän rakentaminen aloitettiin melkein kaksivuosikymmentä sitten ja sen historiaan mahtuu paljon odotuksia, toiveita, pettymyksiä ja riitoja. Tilanne muuttui vasta kun TAV (Turkish General Directorate of Airports Authority) otti lentokentän hallintaansa viime vuonna. Ensimmäinen ulkomaanlento Saksasta toivotettiin tervetulleeksi kentälle aikaisemmin tänä vuonna.

Ennen kuin TAV avasi Gazipasan lentokentän aivan Alanyan ulkopuolella, niin kiinteistöjen ostajat kuin matkailijat joutuivat matkustamaan 90 minuutin matkan Antalyan lentokentältä Alanyaan. Asiantuntijat ennustavatkin Alanyan kaupungin ja kiinteistöjen kysynnän yltävän lentokentän myötä räjähdysmäiseen kasvuun.

Alanyan Kiinteistöt:

Alanyan kiinteistökaupasta tullaan varmasti kuulemaan lisää Gazipasan lentokentän myötä. Gazipasan lentokentän kansainvälisten palvelujen laajetessa matkailun ja kiinteistökaupan odotetaan kasvavan siinä missä hintojenkin.
Tapahtuva kehitys avaa Alanyan kiinteistökaupalle ja sijoittamiselle todella lupaavan tulevaisuuden.

Alanyan myytävät kiinteistöt: Tee Löytöjä!

Alanyan myytävät kiinteistöt ovat hyvin erityisiä. Kansainvälisen lentokentän puuttuminen on vedonnut aina matkailijoihin, jotka tulevat viettämään Alanyaan keskimääräistä pitempiä lomia ja ovat enemmän kiinnostuneita suuremmista ja ylellisimmistä kiinteistöistä.

Kuten sanottua myös Alanyassa saa vastinetta rahoilleen, mistä koko Turkki on tullut tunnetuksi. Alanyasta voi ostaa kohtuullisen yhden makuuhuoneen huoneiston 35.000,00 eurolla ja siitä ylöspäin aina 250.000,00 euron huvilaan omalla uima-altaalla, pienempiä varteenotettavia huviloita ilman uima-allasta voi löytää 150.000,00 eurolla.

Yhden makuuhuoneen huoneisto mukavassa taloyhteisössä Yhden makuuhuoneen huoneisto mukavassa taloyhteisössä

Viitenro.: NHT-0011

Yhden makuuhuoneen huoneisto hienoilla näköaloilla merelle ja vuoristoon mukavassa taloyhteisössä

Hinta : 36.000 €

Edullisia TÄYSIN KALUSTETTUJA yhden makuuhuoneen huoneistoja keskeisellä sijainnilla Alanyassa Edullisia TÄYSIN KALUSTETTUJA yhden makuuhuoneen huoneistoja keskeisellä sijainnilla Alanyassa

Viitenro.: NHT-A0024

Rakennuskompleksi sijaitsee matkailijoiden suosimassa Obassa, vain lyhyen kävelymatkan päässä kaikista palveluista ja rannasta.

Hinta : 38.500 €

Kohtuuhintaisia huoneistoja alanyassa Kohtuuhintaisia huoneistoja alanyassa

Viitenro.: NHT-A0020

Kohtuuhintaisia huoneistoja rannan läheisyydessä Alanyassa

Hinta : 42.700 €

Hinta alennettu rajoitetuksi ajaksi 59.000€. Ainutlaatuisia designhuoneistoja Alanyassa. Hinta alennettu rajoitetuksi ajaksi 59.000€. Ainutlaatuisia designhuoneistoja Alanyassa.

Viitenro.: NHT - A014

Konaklissa 12 kilometrin päässä Alanyan keskustasta länteen, sijaitsee 54 kpl yksilöllisesti suunniteltuja huoneistoja.

Hinta : 43.000 €

edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa

Viitenro.: NHT-A0023

Uudistuotannossa valmistumassa edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen asuntoja rannan läheisyydessä, rahoitusmahdollisuudella.

Hinta : 45.500 €

Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla

Viitenro.: NHT-A066

Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla

Hinta : 48.000 €

Ylellisiä ja yksilöllisiä yhden makuuhuoneen huoneistoja Ylellisiä ja yksilöllisiä yhden makuuhuoneen huoneistoja

Viitenro.: NHT-A070

Ylellisiä ja yksilöllisiä yhden makuuhuoneen huoneistoja merinäköalalla

Hinta : 48.500 €

Kohtuuhintaisia huoneistoja rannan läheisyydessä Kohtuuhintaisia huoneistoja rannan läheisyydessä

Viitenro.: NHT-A 0015

Kohtuuhintaisia yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja rannan läheisyydessä

Hinta : 49.000 €

Tilavia kahden makuuhuoneen huoneistoja aurinkoisessa Alanyassa Tilavia kahden makuuhuoneen huoneistoja aurinkoisessa Alanyassa

Viitenro.: NHT-A039

Ihastuttavia kahden makuuhuoneen huoneistoja palvelujen lähellä aurinkoisessa Alanyassa

Hinta : 49.000 €

Uudistuotantona viehättäviä loma-asuntoja Alanyassa Uudistuotantona viehättäviä loma-asuntoja Alanyassa

Viitenro.: NHTA-038

Uudistuotantona viehättäviä loma-asuntoja vain kävelymatkan päässä rannasta

Hinta : 49.500 €

Hurmaavia huoneistoja palvelujen lähellä Hurmaavia huoneistoja palvelujen lähellä

Viitenro.: NHT-A022

Hurmaavia kahden makuuhuoneen huoneistoja palvelujen lähellä

Hinta : 50.000 €

Edullisia yhden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa Edullisia yhden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa

Viitenro.: NHT-A024

Loistavia, edulllisia yhden makuuhuoneen huoneistoja lähellä meren rantaa, upeilla näköaloilla merelle ja vuoristoon, laadukkaasti viimeistelty

Hinta : 51.250 €

(Sivuja yhteensä 1/7)
Sivu : [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] seuraava >



Tilaa ilmainen esite
Uutisia
Tutustumismatka
Asiakkaan Palautelomake
Vieraskirjalomake