Asuntohaku


Viimeisimmät myyntikohteet





Huoneistot Turkissa

Huoneistot Turkissa

Huoneistot ovat jatkuvasti valokeilassa Turkin kiinteistömarkkinoiden nousujohteessa, huoneistojen tullessa suosituksi kiinteistö-ostajien parissa. Tällä hetkellä Turkista kiinteistön ostoa suunnittelevista noin 60% asettaa huoneiston ykkösvaihtoehdoksi.

Tämä kehitys on tapahtunut ihan hiljattain ja siihen vaikuttavia tekijöitä on ollut muun muassa:

2000-luvun alun talouden laskusuhdanne romahdutti asunnon ostajien määräni. Pankit ja työnantajat eivät maksaneet enää niin paljon bonuksia, useiden työntekijöiden palkat oli jäädytetty ja korot olivat matalia. Velan otto oli halpaa, mikä nosti ostovoimaa samaan aikaan, pankit harvoin veloittavat peruskorkoa lainoista, mutta maksavat ilomielin reilusti alhaisempia korkoja säästäjille.

Sijoittajien lukumäärä kasvaa. Tilastot kertovat, että Turkin huoneistoista saa parhaimman vuokratuoton, Istanbulissa suosituimpien alueiden pienillä asunnoilla tuottoprosentti on yli 8%.

Sama trendi on nähtävillä maailman laajuisesti, ei vain Turkissa. Ostajat haluavat nopeatempoiseen elämäänsä vaihtelua samassa tahdissa. Yhä useampi ihminen haluaa asua ja jopa lomailla kaupungeissa ja tämän mahdollistamiseksi tarvitaan huoneistoja: huviloihin ja pieniin taloihin ei yksinkertaisesti mahdu tarpeeksi ihmisiä.

Huoneiston voi ostaa Turkista jopa 35.000 eurolla, on siis hyvin helppoa ymmärtää miksi niin moni haluaa ostaa itselleen huoneiston juuri Turkista.

Edullisia huoneistoja rakenteilla suosittuun Avsallariiin Edullisia huoneistoja rakenteilla suosittuun Avsallariiin

Viitenro.: NHT - A089

Avsallarin huippupaikalle meren rannan tuntumaan valmistumassa yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja.

Hinta : 34.000 €

modern apartments in Istanbul modern apartments in Istanbul

Viitenro.: NHT-IST 504

Investment opportunity in Istanbul with good rental income potential

Hinta : 38.000 €

Uudistuotantona viehättäviä loma-asuntoja Alanyassa Uudistuotantona viehättäviä loma-asuntoja Alanyassa

Viitenro.: NHTA-038

Huomio! Nyt rajoitetun ajan kodinkoneet ja ilmastointi kuuluvat hintaan! Tilaisuus!

Hinta : 39.500 €

Edullisia TÄYSIN KALUSTETTUJA yhden makuuhuoneen huoneistoja keskeisellä sijainnilla Alanyassa Edullisia TÄYSIN KALUSTETTUJA yhden makuuhuoneen huoneistoja keskeisellä sijainnilla Alanyassa

Viitenro.: NHT-A0024

Rakennuskompleksi sijaitsee matkailijoiden suosimassa Obassa, vain lyhyen kävelymatkan päässä kaikista palveluista ja rannasta.

Hinta : 40.500 €

Täysin kalustettu viehättävä huoneisto Obassa Täysin kalustettu viehättävä huoneisto Obassa

Viitenro.: NHT - A049

Viehättävä ensimmäisen kerroksen täysin kalustettu huoneisto aivan merenrannan tuntumassa.

Hinta : 42.000 €

Kohtuuhintaisia huoneistoja alanyassa Kohtuuhintaisia huoneistoja alanyassa

Viitenro.: NHT-A0020

Kohtuuhintaisia huoneistoja rannan läheisyydessä Alanyassa

Hinta : 42.700 €

Hinta alennettu rajoitetuksi ajaksi 59.000€. Ainutlaatuisia designhuoneistoja Alanyassa. Hinta alennettu rajoitetuksi ajaksi 59.000€. Ainutlaatuisia designhuoneistoja Alanyassa.

Viitenro.: NHT - A014

Konaklissa 12 kilometrin päässä Alanyan keskustasta länteen, sijaitsee 54 kpl yksilöllisesti suunniteltuja huoneistoja.

Hinta : 43.000 €

Very affordable apartments in Bodrum Very affordable apartments in Bodrum

Viitenro.: NHT-B302

Long term interest free payment plan on these lovely affordable apartments close to the beach and golf in Bodrum

Hinta : 44.500 €

edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen huoneistoja Alanyassa

Viitenro.: NHT-A0023

Uudistuotannossa valmistumassa edullisia yhden ja kahden makuuhuoneen asuntoja rannan läheisyydessä, rahoitusmahdollisuudella.

Hinta : 46.500 €

Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla

Viitenro.: NHT-A066

Kahden makuuhuoneen huoneisto meri- ja vuoristonäköaloilla

Hinta : 48.000 €

New complex with a fine investment possibilities New complex with a fine investment possibilities

Viitenro.: NHT-IST 507

This complex has already taken the seat among the most important housing projects of this region.

Hinta : 48.000 €

Hurmaavia huoneistoja palvelujen lähellä Hurmaavia huoneistoja palvelujen lähellä

Viitenro.: NHT-A022

Hurmaavia kahden makuuhuoneen huoneistoja palvelujen lähellä

Hinta : 49.000 €

(Sivuja yhteensä 1/8)
Sivu : [1] [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8] seuraava >


Tilaa ilmainen esite
Uutisia
Tutustumismatka
Asiakkaan Palautelomake
Vieraskirjalomake